Terggui jälleen täältä Läpländistä! :)
Nyt kun Tinnu on vielä töissä, kirjottelen ajankuluksi vähän eilisestä ja tästä päivästä. Oltiin kumminkin pääosin samassa vuorossa eilen ja tehtiin töitä yhdessä.
| Respaa/aulaa. Anteeksi huono kuva, korjaamme asian... |
Keskiviikko 15.8.
Elikkä ensimmäinen työvuoro alkoi puoli yhdeksältä aamulla. Puolituntia meitä vietiin ympäri Kylpylähotellia jotta osattaisiin neuvoa sitten asiakkaita oikeisiin paikkoihin ja näki sitten samalla itsekin millasta eri rakennuksissa oli. Varsin mukavalta paikalta ainakin meikästä tuntui ja työkaverit otti heti ystävällisesti vastaan :)
Sitten kun työvaatteet oli vaihdettu niin päästiin töihin. Aamupala oli vielä meneillään ja päästiinki sitten pienen opastuksen kera keräilemään lautasia ja laseja ja mukeja ym. Eli tarjoilijan perus duunia.
Oli kiva kyllä huomata että siellä oli järkätty kärryt jonka päälle sitten kerätä likaiset astiat, ettei tarvinnu koko aika rampata keititöön niitten kanssa! (tai ainakaan itselleni ei ole osunut kertaakaan kohdalle että olisi kärryt jolle tarjoilija voi kerätä vinopinoin lautasia ja laseja) Ja sitten kun kärry oli tarpeeksi täynnä niin sen kanssa keittiöön jossa sitten lajiteltiin asitat omiin koreihinsa :) Ja sitten kun sekin oli tehty, uusia keräämään.
Tuommosta sitten jatkui jonkin aikaa ja pääsin yhdessä välissä myymään ensimmäisen kaljani! ;) Kassathan noissa on täysin samanlaiset kuin koulussakin. Näyttöä siis naputtelemaan mutta kyllä menee oma aikansa kunnes oppii nuo noitten tsydeemin käsitellä sitä.
Sitten oli lounaan vuoro mutta samanlaistahan se oli kun aamiaisellakin :) Tosin siellä tuli enemmän puhuttua asiakkaiden kanssa ja kävi ilmi että tosi moni olikin venäläisiä : o Luulisi että vieraana olisi ruotsalaisia, mutta että venäläisiä.. Mutta ihan miten vaa :D hienosti silti joka tilanne meni ja jokainen tuli ymmärretyksi. Mutta kyllä sitä voisi vähän venäjää opiskella että osaisi sanoa edes heippa..
Lisäksi asiakkaana toimi raksamiehiä. Tai -poikia. Nuorukaisia. Opiskelijoita. Mitä lie. Tuli Tinnun kanssa todettua että sottaisaa väkeä on nuo poijjaat ja lisäksi... penkin alta ja vissiin penkiltäkin löytyi nauloja poikien jäljiltä. Eikä penkit muutenkaan niin kamalan puhtoiset ollu niiden jäljiltä. Tosin oli siellä ihan mukaviakin poikia, joten jokaista raksalaista (nuorta) ei voi tuomita :D
Mutta mitä kieleen tulee.. Meikäläinen ainakin pääsi puhumaan englantia jos ei muuta!
Ainiin ja katettiin me neljälle hengelle punaviinilasi, vesilasi, on the rocks-lasi, tuplakate, leipälautanen ja voiveitsi + servetti.
Päivä päättyi Tinalla 16:00 ja meikäläisellä 17:00. Loppupäivä oikeastaan meni servettien taiteluun sun muuhun nippelijuttuun.
Käytiin sitten töitten jälkeen salilla (45min) ja sieltä sitten samantien kylpyläpuolelle rentoutumaan. Ilmasta kun on, niin miksei hyödyksi käyttää ;) Mahtava paikka kyllä on kieltämättä ja kaikkialla on tosi nättiä :)
| Meidän kämpin lähellä oleva koulu. Käytiin tsekkaa toikin mesta ulkopuolelta :D |
Torstai 16.8.
Toinen päivä alkoikin mun aamuvuorolla 9 aikaan. Tinnu lähti sitten saattamaan ja kävi siitä oletettavasti salilla rehkimässä samalla kun hoidin jälleen aamiaista. Täällä on kyllä hyvä tsydeemi siinä, että kokit OIKEASTI hoitaa ruoka puolta tosi hyvin. Muutaman kerran on joutunu sanomaan että kohta loppuu joku, mutta muuten on kyllä hienosti keittiö hoitanut oman osuutensa :) Pointsit siitä!
Nyt kun eletään tätä päivää, niin kaikki on tuoreessa muistissa. Ensiksikin pääsin myymään ensimmäisen lonkeroni! :D
Meikäläisellä kumminkin päivä meni suhkot nopeasti sillä töitä riitti vaikka hiljaista olikin mutta suurimmaksi osaksi hoidin salia yksin.
Pääsin kattamaan saman kattauksen kun eilenkin, mutta yksin ja kolmelletoista (13) hengelle ja on the rocks-lasit jäi poijes. Hyvin meni sekin jaja.. mitähän muuta.. Päivä ei nyt ollu kovin erikoinen. Samanlainen kuin eilenkin.
Tinnu tuli sitten töihin 16:00 (ellen nyt väärin muista) ja kattelin sitten tiskin takaa kun kaveri lähti ottamaan tilausta pöydästä. (Nyt sitten puhutaan eri salista kuin mistä aikaisemmin). Kaipa tuo sen hyvin hoisi, kun ei valituksia ainakaan meikän korvaan tullut :D Yksinkertaiselta se näytti vaikka todellisuudessa ei se sitä välttämättä olekaan.
Tänään pääsin sitten myös käyttämään enklanti taitojani ja ohjaamaan yhtä henkilöä kylpyläpuolelle. Se, mikä teki tästä mainistemisen arvoista on se, että yritin väkisin vängätä jotain suomi-englanti sönkköä sille rouvalle ja sitten sen vieressä oleva mies avaa suunsa (todennäköisesti rouvan puoliso) ja toteaa suomeksi, että niin eikö se olekin tuolla takana......... Siinä vaiheessa oli kyllä semmonen olo, että perhana ei voinu aikasemmin avata suuta ja sanoo että osaat suomea :D:D tai siis mieshän oli suomalainen ellen väärin käsittäny.
Se mikä meikän päivässä erosi edellisestä oli kumminkin se, että meikäläinen pääsi olemaan ''hovimestarina'' pöydän ääressä ja vastaanottaa asiakkaita sen sijaan että olisin keräilly astioita. Tosin huomasin yhdessä vaiheessa ettei salin puolella kumminkaan ole ketään meikän tilalla joten hoidin sitten ''vastaanottoa''/maksu tilannetta että salia samaan aikaan.
Mutta anyway, Tinnu varmaan postailee omista kokemuksistaan iltatöistä :) Meikän osalta tämä oli tässä. Paljon olisi kerrottavaa mutta jätetään ne ainakin tältä erää poijes :) Lisää myöhemmin, adios!
- Taru